tyrnava-0455.jpg

Etusivu / Ajankohtaista / Blogit / Alueellinen rakennusvalvontako? Ei kiitos!

Alueellinen rakennusvalvontako? Ei kiitos!

13.11.2015 - Helena Illikainen
Helena_Illikainen.jpg

”Rohkeutta meille julkista valtaa käyttäville kyseenalaistaa omaa toimintaamme sekä uskallusta lain suomien mahdollisuuksien ja harkintavallan käyttämiseen.”

Näin kirjoitukseni alussa esitän kysymyksen, johon en itse pysty vastaamaan, mutta jonka esittämisen koen erittäin ajankohtaiseksi kaiken seudullisesti tehdyn yhteistyön tiimellyksessä. Kysymys kuuluu: onko pienellä kunnalla julkista ääntä? Vastuu vastauksen sisällöstä jää teille, lukijat.

Yksi puhutuimmista maankäyttöön ja rakentamisen ohjaukseen vaikuttavista päätöksistä on ollut vuoden 2013 rakennepoliittisessa ohjelmassa esitetty rakennusvalvontojen alueellistaminen. Ylikunnalliseen rakennusvalvontaan siirtymistä on perusteltu taloudellisilla säästöillä, yhtenäisillä toimintatavoilla, palvelutason ja laadun parantamisella sekä asiantuntijuuden vahvistamisella. Päätöksen taustalla ovat suuret kuntakohtaiset erot rakennusvalvontatoiminnassa, sen resursoinnissa ja osaamisessa sekä säädösten tulkinnoissa. Taustalla on toiminut tyypillinen oletus siitä, että suuri yksikkö tuottaa laadukkaampaa jälkeä kuin pienempi yksikkö.

Useissa kunnissa rakennusvalvonta ei ole itsenäinen, helposti kunnan muusta toiminnasta irrotettava yksikkö. Se on osa kunnan hallintoa ja toiminnallisesti kiinteässä yhteydessä niin maankäyttöön, markkinointiin kuin kunnan muihin teknisiin ja elinkeinoihin linkittyviin alueisiin. Rakennusvalvonnalla toteutetaan kuntastrategiaa. Tämän vuoksi rakennusvalvonnan alueellistaminen tarkoittaisi myös puuttumista kunnan kokonaiskehittämiseen sekä muihin toimintoihin ja vaatisi niiden uudelleen järjestämistä. Kunnissa voi tulla tarvetta palkata lisähenkilöitä huolehtimaan niistä tehtävistä, jotka eivät siirry rakennusvalvonnan mukana. Näin tavoitellut kustannussäästötkään eivät välttämättä toteudu.

Rakennusvalvonnan erkaantuminen kunnasta voi johtaa siihen, että siitä muodostuu kunnasta irrallinen, pelkkää omaa agendaansa ajava lupaviranomainen, jota ei kiinnosta kunnan muut toiminnot. Jos kaavoitus ja rakennusvalvonta erotetaan toisistaan, katoaa luonteva päivittäinen keskusteluyhteys osastojen välillä ja sitä myöten myös yhteisen linjan jatkuva tarkistaminen. Kirjeitse käytävä keskustelu eli lausuntomenettely ei korvaa aikaisempaa saumatonta yhteistyötä. Tällä olisi väistämättä seurauksia kuntien kaavoitukseen. Luultavasti kunnat tekisivät entistä tarkempia ja yksityiskohtaisempia kaavoja, jotta niiden sisältö toteutuisi suunnitellusti. Koska kunnat vastaavat itse kaavoituksellakin toteutettavasta kuntastrategiastaan ja kuntakuvallisista asioistaan, ei niiden tulkintavastuuta haluta luovuttaa irti kunnan muusta toiminnasta olevalle rakennusvalvonnalle. Kaavoituksen joustavuuden häviäminen eittämättä heikentäisi ja hidastuttaisi hankkeiden toteutumisia ja ketteriä kokeiluja ja sitä kautta kahlitsisi kuntien elinvoiman tuottamista. Onko seuraava askel maankäytön suunnittelun alueellistaminen?

Kun organisaatiot suurenevat, kapeutuvat tehtäväalueet väistämättä. Luodaan omaa osa-aluetta koskevia yhä yksityiskohtaisempia ohjeistuksia ja säännöksiä ymmärtämättä niiden seurauksia ja vaikutuksia kokonaisuuksiin. Kun näitä sektoreita on useita, jopa kymmeniä, voi näistä vaatimuksista ja ohjeista syntyä byrokratiaviidakko, jota kukaan ei hallitse ja joiden rajapinnoissa vastuuta ja asiakkaita sysätään viranomaistaholta toiselle, samankin organisaation sisällä. Tämä käytännön kokemus on syntynyt toimiessani pääsuunnittelijana suuren kaupungin alueella. Iso ei aina tarkoita asiakasystävällistä ja tehokasta.

Pidän ristiriitaisena sitä, että rakennusvalvontoihin ajetaan yhteneväistä säädösten tulkintaa. Mielestäni se sotii sekä maankäyttö- ja rakennuslakia että kunnallista itsehallintoa vastaan. Kaupunkien ja pienempien kuntien säädösten tulkinnan tulisikin poiketa toisistaan alueiden erilaisuuden ja rakentamisen volyymin vuoksi. Tästä syystä lakiin on jätetty mahdollisuus käyttää harkintavaltaa. Laissa myös todetaan, että esimerkiksi rakennusjärjestyksellä annetaan paikallisista oloista johtuvia tarpeellisia määräyksiä. Tämä mahdollisuus luo oikeudenmukaisuutta maankäyttöön.

Hetken kuva työstäni: Edessäni istuu tyypillinen asiakas: maatilan isäntä, joka on jatkanut vuosikymmenien, jopa vuosisatojen takaista sukutilan viljelyä. Sukutilan, johon on aina tarvittaessa rakennettu tarpeeseen, tilan kehittymisen ja töiden muutosten mukaisesti. Nyt hän istuu tuolissa työpöytäni edessä silmissään pilkahdus hämmennystä, suuttumista ja epäreiluuden tunnettakin. Tämä isäntä joutuu hyväksymään sen, että joku ulkopuolinen arvioi ja kertoo sen, onko hänen tarpeensa riittävää, jotta hän saisi luvan rakentaa omille esi-isiltään perityille maille hänen elinkeinoilleen välttämättömän rakennuksen. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin toivoa, että tämä ulkopuolinen osaisi asettua hänen asemaansa ja ymmärtäisi myös hänen työtään. Mm. tällaisissa tapauksissa lain sisältämä harkintavalta, kuntakohtaiset ohjeistukset sekä paikallistuntemus antavat hyvän mahdollisuuden toimia joustavasti ja järkevästi.

Meidän tulisi myös muistaa, että on olemassa yhtä monta todellisuutta kuin ihmistäkin. Ei alueita tule kohdella homogeenisenä ryppäänä. Erilaisuus on rikkautta ja mahdollisuuksia, ja se pitäisi sallia. Erilaisuus synnyttää innovaatioita ja uusia kehittymisen polkuja. Se luo alueellisia vahvuuksia. Toimintatapojen tiukka yhtenäistäminen olosuhteiltaan hyvinkin erilaisilla alueilla poikkeaa kovasti hallituksen pyrkimyksistä lisätä hallinnon joustavuutta ja vahvistaa kuntien itsehallintoa.

Mielestäni normien purkamiselle ja sääntelyn keventämiselle asetettuihin tavoitteisiin ei päästä pelkästään lakia muuttamalla. Kuten jo totesin, jo nykyisellään maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa hyvinkin laajan harkintavallan ja joustavan laintulkinnan. Sen vuoksi esitänkin, että korostuneen sääntelyn ja ohjauksen taustalla on ainakin osittain liiallinen viranomaisroolin korostuminen. Puhekielessä tätä kutsuttanee liialliseksi virkaintoisuudeksi. Tämä näyttäytyy siten, että lakiin kirjattua harkintavaltaa ei haluta, osata tai uskalleta käyttää asiakkaan eduksi tai hankkeen keventämiseksi. Tiedämme jokainen sen, että joskus haastavissa asioissa, joista me viranhaltijoina, päättäjinä tai kuntalaisina kannamme vastuuta, on helpompi sanoa ei kuin kyllä. Kyllä -päätös tuottaa ympäristöön näkyvän jäljen, joka on arvostelulle avointa. Se vaatii meiltä paljon tietoa, paneutumista, laintuntemusta ja rohkeuttakin. Ei –päätös jättää usein kaiken ennalleen. On turvallisempaa ja helpompaa vaatia varalta kuin harkita ja jättää perustellusti vaatimatta. Tiukka sääntely ja ohjaus eivät ole laadukkaan elinympäristön synonyymejä. Laadukkaan elinympäristön syntyminen on yhteistyön tulosta.

Olisi hyvä, että me viranhaltijat säilyttäisimme kosketuksen käytäntöön ja niihin ihmisiin, joille ja joiden kanssa me yhdessä ympäristöämme rakennamme. Tämä vaatii aitoa vuorovaikutusta ja kykyä asettua kokijan asemaan. Emmehän pidä maankäyttö- ja rakennuslakiin kirjattua vuorovaikutuksen järjestämistä pelkkänä velvollisuutena, joka ei johda todelliseen kuulemiseen. Voisimmeko suhtautua jo lähtökohtaisesti avoimesti asukkaiden ja yrittäjien aloitteisiin ja kehittämisideoihin? Voisimmeko madaltaa kynnystä napata ideoita yhteiselle suunnittelupöydälle? Avoin keskustelu ja vuorovaikutus sekä asukkaiden että viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä tuo myös luottamusta prosessien kulkuun ja sitä kautta vähentää liiallisen ohjauksen tarvetta. Pienessä kunnassa ohut organisaatiorakenne helpottaa asioiden eteenpäin viemistä ja asioista kasvokkain keskustelua. Tyrnävällä on asukkaiden aloitteesta toteutettu viime aikoina mm. Suomen mittakaavassakin ainutlaatuinen hevosasemakaava, joka mahdollistaa asumisen, hevostenpidon ja hevoselinkeinojen toteutumisen samalla tontilla, palvelujen läheisyydessä. Kuntalaisten aloitteesta on käynnistynyt myös keskustan kiertoliittymän taideteoksen suunnitteluprosessi sekä paljon julkisuuttakin saanut maanviljelijä Ilkka Matinollin ja taiteilija Pia Hentusen yhteistyössä toteuttama peltotaideteos.

Lyhyesti:

  • EI alueellisille rakennusvalvonnoille. Liiallinen sektoroituminen synnyttää kapea-alaisuutta, joka puolestaan lisää sääntelyä ja ohjausta sekä myös vähentää merkittävästi kuntien itsehallintoa.
  • EI yhtenäisille säädösten tulkinnoille. Ne hidastuttavat kuntien ketteryyttä ja toimintamahdollisuuksia sekä vaikeuttavat alueellisten, kunta- ja hankekohtaisen erityisyyden ja vetovoimatekijöiden huomioon ottamista eli säädösten soveltamista paikallisiin olosuhteisiin.
  • KYLLÄ kuntien väliselle vapaaehtoiselle yhteistyölle ja rakennusvalvonnan osto- ja konsultaatiopalvelujen kehittämiselle.
  • KYLLÄ viranhaltioiden lain- ja käytännön tuntemuksen kehittämiselle.
  • KYLLÄ valitusoikeuden maksullisuudelle. Tämä karsisi kiusantekovalituksia.
  • KYLLÄ aikarajojen asettamiselle valitusten käsittelyyn eri oikeusasteissa. Tällä hetkellä käsittelyajat ovat kohtuuttomat. Ne hidastuttavat ja estävät kaavojen ja rakennushankkeiden toteutumista.
  • KYLLÄ sitoville aikarajoille koskien lausuntojen antamisia
  • KYLLÄ kaavoihin liittyvien selvitysvaatimusten järkevöittämiselle
  • KYLLÄ suurten organisaatioiden sisäisen viestinnän parantamiselle ja sitä myötä kuntien kautta turhien asioiden kierrättämisen loppumiselle.
  • KYLLÄ aidolle vuorovaikutukselle, luottamukselle ja inhimillisyydelle.
  • ROHKEUTTA meille julkista valtaa käyttäville kyseenalaistaa omaa toimintaamme sekä uskallusta lain suomien mahdollisuuksien ja harkintavallan käyttämiseen.

Lopussa palaan vielä kysymykseen, jonka esitin kirjoitukseni alussa. Kysyin, onko pienellä kunnalla julkista ääntä. Vajaan 7000 hengen kuntamme, Tyrnävä, on maaseutupitäjä, joka tuottaa meille kaikille ruokaa mm. maidon, lihan, viljan, kasvisten ja marjojen muodossa. Pitäjä, joka metsillään huolehtii siitä, että rakennuksemme pysyvät lämpiminä, ilmakehän hiilidioksidilla on paikka johon varastoitua ja että keuhkomme saavat elintärkeää happea. Kunta, jonka pohjavesialueet osaltaan huolehtivat siitä, että puhdasta juomavettä riittää myös tulevaisuudessa meille jokaiselle. Nämä alueet tarvitsevat asukkaita ja yrittäjiä ylläpitämään ja tuottamaan näitä meille elintärkeitä asioita. Näillä ihmisillä tulisi olla ääni, jota kuullaan ja kuunnellaan.


‹ Kaikki