Kesätöissä nuorten silmin: ajatuksia uimakoulun apuvalvojilta
-

Julkaistu

Kesätöissä nuorten silmin: ajatuksia uimakoulun apuvalvojilta

Milla, 18 ja Miguel, 16 ovat Tyrnävän kunnan kesätyöläisiä. He ovat kesätöissä uimakoulun apuvalvojina.

– Uimakoulun apuvalvojana meidän hommiimme kuuluu valvoa lapsia, kun he uivat. Ollaan myös suunniteltu meidän ensi viikon ohjelmaa ja ollaan työstetty meidän liikuntakerhomme mainosta. On ollut toistaiseksi ihan rentoa, Milla kertoo.

– Ajattelen että työ sopisi ihmisille ketkä tykkäävät lapsista ja heidän kanssa puuhaamisesta. Myös uiminen on tärkeä taito, koska ikinä ei tiedä, jos jollakin tulee hätä vedessä ja tarvitsee apua. Aina täytyy olla valmiina auttamaan, Miguel ja Milla tuumaavat.

– Parasta työssä on ehdottomasti ollut lasten kanssa vietetty aika sekä meidän ohjaajamme Merja. Työssä parasta on myös se, kun ei ole ainakaan toistaiseksi ollut kovin raskasta puuhaa, Milla ja Miguel sanovat.

Milla ja Miguel suosittelisivat heidän työtään tuleville kesätyönhakijoille, koska kuvailevat työtään oikein mukavana ja kevyenä hommana.

– Esimerkiksi jos ei ole tehnyt aiemmin lainkaan töitä, niin tästä saisi hyvän ja kevyen kokemuksen työelämään, Milla sanoo.

– Kesätöiden haku ei ollut kummankaan nuoren mielestä hankalaa, mutta he kertovat, että moni paikka jätti vastaamatta hakemukseen. Onneksi Tyrnävän kunnalta löytyi työpaikka.

Milla kertoo, että monesti nuorilla saattaa käydä niin että ei muista havahtua siihen, että kesätöiden haku on alkanut jo ihan vuoden alussa, jolloin haku saattaa jäädä viimetippaan. Sen vuoksi monella voi käydä niin että ei pääse hakemaansa paikkaan koska ne ovat jo aiemmin olleet haluttuja hakukohteita.

Nuoret kertovat myös, että hakivat kyseistä kesätyöpaikkaa sen takia että paikan haku oli irrallishakuna. Paikkaa haettiin myös sen vuoksi, koska lähemmäs kymmenestä paikasta ei tullut ollenkaan vastausta.

– On tärkeää, että nuoret hakevat kesätöitä, koska siitä he saavat kokemusta tulevaisuutta varten ja kesätöiden avulla voi aikuisena saada helpommin töitä. Kesätöiden avulla oppii myös taitoja työelämään, joilla on suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Kesätöiden haku madaltaa kynnystä hakea tulevaisuudessa töitä, Milla ja Miguel toteavat.


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!