Kunnan kesätyöpaikkoihin tänä vuonna suuri määrä hakijoita
-

Julkaistu

Kunnan kesätyöpaikkoihin tänä vuonna suuri määrä hakijoita

Kesätöitä haki tänä vuonna yhä useampi 7–9 luokkalainen sekä toisen asteen ensimmäistä vuotta opiskeleva. Vaikka hakijoita oli paljon, lähes kaikille 9. luokkalaisille pystyttiin tarjoamaan kesätyöpaikka yksilökohtaisten hakutoiveiden mukaan. Kunnan suosituimmat kesätyöpaikat ovat tavallisesti olleet varhaiskasvatuksen sekä pihatöiden puolella. 

Omavalmentaja, kunnan kesätöitä koordinoiva Seija Väisänen kertoo, että kunta tarjoaa noin yhdeksän eri toimialaa kesätöihin, joihin otetaan eri määrä työntekijöitä työtehtävän mukaan.

– Tyrnävän kunnalla on tänä vuonna kesätyöpaikkoja 74. Hakijoita oli kaiken kaikkiaan 174, joista muutamat olivat tuplahakijoita. Viime vuonna hakijoita oli noin 120. Kaikki kesätyöpaikat yleensä täyttyvät. Vain muutama paikka jäi yli viime hetken peruutusten vuoksi, kertoo Seija.

– Kesätöitä kannattaa hakea, vaikka aiempaa kokemusta ei vielä olisi, sillä tarkoitus on tarjota nuorille kokemusta työelämästä. Hakemisen aikana kysytään nuoren kolme toivepaikkaa. Tekstikenttään työpaikan hakija voi kirjottaa omista kiinnostuksen kohteista, menneistä TET-paikoista sekä omista vahvuuksistaan. Nuorella on myös mahdollisuus saada apua kesätyöpaikan hakemiseen, mutta näitä kysymyksiä tulee varsin harvoin, Seija toteaa.

Seija kertoo, että kysymyksiä tulee lähinnä silloin kun nuori on saanut tiedon kesätyöpaikasta.  Tyypillisiä kysymyksiä ovat, että mitä kyseiseen työhön kuuluu ja mitä siinä täytyy tehdä.

Ohjeet hakuun jaetaan perusteellisesti 9-luokkalaisille järjestetyssä kesätyöpaikkojen infotilaisuudessa. Siellä käydään läpi muun muassa, että milloin haku alkaa ja päättyy, mihin haku täytyy tehdä sekä mitä töitä kunnalla on tarjota.

Seija kertoo, että valinta kesätyöpaikkaan pyritään aina tekemään nuoren hakutoiveiden mukaisesti. Mahdollisimman monelle 9. luokkalaiselle pyritään saamaan paikka ensisijaisesti 1. hakutoiveesta tai ainakin kolmesta hakutoiveesta. 7. ja 8. luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille jaetaan vapaaksi jääneet paikat arpomalla. Samalla katsotaan myös hakijan mielenkiinnon kohteet. Kun hakijoita on paljon, kaikille ei pysty välttämättä ensimmäistä hakukohdetta antamaan, mutta melkein kaikille saadaan järjestettyä työpaikka kolmen hakutoiveen piiristä.

– Kunta pyrkii saamaan nuoria kesätöihin kesätyöinfojen, netti-ilmoitusten sekä somen avulla. Myös koulun opinto-ohjaajat kannustavat nuoria hakemaan kesätöihin, kertoo Seija.

– Kesätyösetelillä ei voi hakea oman perheen yritykseen, mutta muuten kesätyösetelillä voi hakea kaikkialle johon kesätyöseteli käy.

On tärkeää, että nuoret hyödyntävät mahdollisuuden kesätöihin, sillä sieltä he saavat kokemusta tulevaa varten ja oppivat työelämästä lisää. Kesätöissä saatua kokemusta nuoret voivat käyttää hyödyksi myös varsinaista työpaikkaa hakiessaan tulevaisuudessa.


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!