Julkaistu 02.09.2022 Harrastamisen Suomen mallin kerhot käynnistyvät maanantaina 5.9. Harrastamisen Suomen mallin Tuu mukaan! -kerhot kuntamme koululaisille ovat käynnistymässä viikolla 36. Suosituimmat kerhot täyttyivät muutamassa minuutissa. Eläin- ja kepponikerhot sekä Taidekokeiluja-taidepajat ovat olleet hyvin suosittuja, ja näihin kerhoihin eivät valitettavasti ole kaikki halukkaat mahtuneet. Teemme kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa parhaamme mahdollistaaksemme mukavan harrastuksen mahdollisimman monelle peruskouluikäiselle. Useissa kerhoissa on kuitenkin edelleen tilaa ja niihin voi ilmoittautua -> Kerhojen lukujärjestykset – Tyrnävän kunta (tyrnava.fi) Uutuutena olemme järjestäneet yläkoulaisille oman koodauskerhon, johon voi osallistua etänä joko kotoa tai koululta. Alakoululaisille on myös oma koodauskerhonsa, johon voivat osallistua kaikkien alakoulujemme oppilaat mistä päin kuntaa vain. Riittää, että kotona on kone, joka soveltuu kyseiseen tarkoitukseen. Koodauskerhot toteuttaa oululainen Koodauskoulu Sog. Siihen voi ilmoittautua tästä -> Peliharrastuksia kouluihin | School of Gaming (sog.gg). Tarvittavat ohjelmistot tulevat palveluntuottajan kautta. Yläkoululaisten kerhoihin mahtuu vielä innokkaita harrastajia. Erityisesti kovasti toivottuun Mopon rassaukseen ja Tanssiin toivomme osallistujia! Olemme käynnistämässä myös yläkoululaisten taidekerhon jossakin vaiheessa syksyä, ajankohta tarkentuu lähiviikkoina. Kaikkien kerhojen aloituksesta tulee vanhemmalle joko sähköposti tai Wilma-viesti. Ilmoittautumiset käydään läpi kiireellisyysperiaatteella, joten alkuviikosta 36 tulee loppuviikosta alkavien kerhojen viestit. Kouluilla kerhoja koordinoi koulukohtaiset kerhoetsivät. Kerhojen koordinoinnin päävastuu on muutoin kuntamme kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluilla.