-

Jätevesien käsittely haja-asutusalueilla

Ympäristönsuojelulaissa (527/2014, YSL) säädetään jätevesien käsittelystä ja johtamisesta viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (muutos 19/2017). Ennen vuotta 2004 voimassa olleisiin rakentamisajankohdan mukaisiin vaatimuksiin tai myönnettyyn rakennuslupaan perustuvien jätevedenkäsittelyjärjestelmien tehostaminen tulee toteuttaa 31.10.2019 mennessä, elleivät järjestelmät jo täytä vaatimuksia.

Tämän siirtymäajan piirissä ovat ne jätevesien käsittelyjärjestelmät, jotka sijaitsevat vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella eli käytännössä 1- tai 2-luokan pohjavesialueilla. Siirtymäaika koskee myös käsittelyjärjestelmiä, joihin muodostuu talousjätevettä rakennuksesta, joka sijaitsee enintään 100 metrin päässä vesistön tai meren keskiveden mukaisesta rantaviivasta. Etäisyys määritetään rantaviivasta sellaisen rakennuksen, jossa muodostuu talousjätevesiä, seinään. Etäisyys määritetään siihen seinään, joka on lähinnä rantaviivaa. (https://www.ymparisto.fi/satametria)

Mikäli haluat tietää, onko kiinteistösi mahdollista liittää kunnalliseen jätevesiverkostoon, ole yhteydessä
Tyrnävän Vesihuolto Oy.
Temmeksen alueella Limingan Vesihuolto Oy.

Tarvittavat liitteet:

  • Asemapiirros rakennuksen jätevesiverkostosta
  • Laitteen tekniset tiedot
  • Kiinteistön laitteistoa koskevat laskelmat
  • Täytetty lomake jätevesien käsittelystä ha-alueella (linkki lomakkeeseen)

Rakennusvalvonnan toimisto löytyy Tyrnävän kunnantalolta. Toivomme, että varaat ajan ennen kuin tulet, jotta paikalla on joku auttamassa sinua.

Lisätietoa hajajätevesistä löytyy ProAgrian sivuilta.
ProArgian asiantuntija Merja Talvitie osaa auttaa myös jätevesiasioissa.

Mikäli haluat tietää mm. valitsemasi jätevesiratkaisun hyväksynnöistä, löytyy tietoa Ympäristöhallinnon verkkosivuilta. 

Yhteyshenkilöt

Mikkonen, Teija

palvelusihteeri