-

Työllisyyspalvelut

Tyrnävän työllisyyspalvelut palvelevat työnhakija- sekä työnantaja-asiakkaita erilaisissa työllistymiseen ja rekrytointeihin liittyvissä asioissa.

Työllisyyspalveluiden tavoitteena on edistää kuntalaisten työllistymistä tarjoamalla yksilöllistä ohjausta, neuvontaa ja tukea työhön tai koulutukseen hakeutumiseen. Myös ajanvaraukset esim. työttömien terveystarkastukseen tai ammatinvalinnan ohjaukseen tapahtuvat työllisyyspalveluiden kautta.

Tyrnäväläiset voivat suunnata Tyrnävän työllisyyspalveluihin kunnantalolle osoitteeseen Kunnankuja 4. Työllisyys- ja hyvinvointikoordinattori, omavalmentajat ja sosiaaliohjaaja ovat tavoitettavissa ajanvarauksella. Järjestämme nuorille ja pitkäaikaistyöttömille työkokeilujaksoja ja kuntouttavaa työtoimintaa.

1.1.2025 TE-palvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi ja valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Työvoimapalveluista tulee osa jokaisen kunnan peruspalveluja, samaan tapaan kuin esimerkiksi sivistys- tai ympäristöpalvelut. Tyrnävällä tämä tarkoittaa sitä, että Oulun TE-toimisto ja Oulun seudun työllisyyden kuntakokeilut lopettavat toimintansa, ja työvoimapalveluista vastaa jatkossa Tyrnävän työllisyyspalvelut. 

Järjestämme työvoimapalvelut yhdessä Hailuodon, Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulun, Pudasjärven, Tyrnävän, Utajärven ja Vaalan kanssa ja muodostamme Oulun seudun työllisyysalueen.

Töitä tai työntekijöitä hakiessasi sinun tulee kirjautua Työmarkkinatorille, joka toimii töiden ja tekijöiden kohtaamispaikkana.

Työmarkkinatorin Tyrnävän aluekohtaiselta sivuilta löydät ajankohtaisia asioita Tyrnävältä ja lähiseudulta. 

Yrityspalvelut

Yrittäjä tai yrittäjyyttä suunnitteleva saa palvelua jokaisessa yritystoiminnan vaiheessa Tyrnävän Kehitys Oy:ltä.  Tyrnävän Kehitys Oy:n palvelut kohdistuvat pääsääntöisesti toimiviin yrityksiin, kuntaan sijoittuviin yrityksiin ja alkaviin yrityksiin. Tyrnävän Kehitys Oy antaa neuvontaa liiketoiminnan kehittämiseen, yritysrahoitukseen sekä vientiin- ja kansainvälistymiseen liittyen. Palveluihin kuuluvat myös omistajanvaihdokset.

 

Yhteystiedot

Tiirikainen, Anne

työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattori

Sillanoja, Tuula

omavalmentaja

Väisänen, Seija

omavalmentaja

Lyijynen, Lasse

toimitusjohtaja, Tyrnävän Kehitys Oy

Tyrnävän Kehitys Oy, Kunnankuja 1 LH 5, 91800 Tyrnävä